Yrityksen tarina

Wise Logistics Oy syntyi vuonna 2022 halusta tehdä kuljetuspalveluista yksinkertaisempia ja aidosti asiakaslähtöisempiä.

Meidän polkumme kuljetusalalle alkoi varusmiespalveluksessa. Molemmat halusimme kuorma-autokortin – Juho AUK:n kautta, Akseli miehistössä. Se antoi ensimmäiset valmiudet raskaan liikenteen hommiin ja kipinän ammattikuljettajaksi.

Armeijan jälkeen teimme pari vuotta kuljettajan töitä eri yrityksissä. Niiden kautta opimme, mitä ala vaatii ja mitä asiakkaat oikeasti arvostavat. Silloin tajusimme, että voisimme tehdä tätä itse – paremmin ja omalla tyylillä.

Sitten syntyi Wise Logistics Oy. Yritys, joka nojaa samaan henkeen kuin alussa: työt hoidetaan kunnolla, ollaan aina tavoitettavissa ja pidetään kiinni aikatauluista. Se asenne kulkee yhä mukana jokaisessa kuljetuksessa, jonka tänäkin päivänä ajamme.

Nykyään Wise Logistics Oy työllistää nuoren mutta kokeneen tiimin, ajaa kalustolla joka kasvaa vuosi vuodelta, ja palvelee asiakkaita niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin Suomessa. Asiakkaamme arvostavat erityisesti sitä, että olemme käytettävissä silloin, kun aikataulu on kriittinen ja toimituksen on onnistuttava ensimmäisellä kerralla.

Arvomme

Meille kuljetusala on ennen kaikkea luottamusta.

Rakennamme jokaisen asiakassuhteen pitkäjänteisesti, ja toimintamme pohjautuu kolmeen selkeään arvoon:

  • Luotettavuus
    Sovituista asioista ei lipsuta. Olemme rehellisiä, läpinäkyviä ja hoidamme hommat niin kuin on luvattu. Meiltä ei tule tekosyitä vaan ratkaisuja.
  • Tavoitettavuus
    Meidät saa kiinni silloin kun tarve syntyy – oli kyseessä kiireinen kuljetus, lisäkysymys tai viikonlopun toimitus. Emme jätä asiakasta odottamaan, meillä soitetaan suoraan yrittäjälle.
  • Asiakaslähtöisyys
    Mukaudumme asiakkaan tarpeisiin – ei toisinpäin. Meillä ei ole yhtä samaa kaavaa kaikille, vaan räätälöimme palvelun niin, että se toimii juuri asiakkaan arjessa.

Missiomme

Tehtävämme on tehdä kuljetuksista asiakkaille mahdollisimman helppoja.

Kun me huolehdimme logistiikasta, asiakkaamme voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa ilman ylimääräistä stressiä.

Haluamme olla se kumppani, johon otetaan yhteyttä ensimmäisenä, kun kuljetus pitää järjestää varmasti, nopeasti ja kustannustehokkaasti.

Miten voimme palvella sinua?
Ota yhteyttä – keskustellaan lisää ja löydetään paras ratkaisu yrityksesi kuljetuksiin.
OTA YHTEYTTÄ
Wise Logistics kalusto