Wise Logistics Oy syntyi vuonna 2022 halusta tehdä kuljetuspalveluista yksinkertaisempia ja aidosti asiakaslähtöisempiä.
Meidän polkumme kuljetusalalle alkoi varusmiespalveluksessa. Molemmat halusimme kuorma-autokortin – Juho AUK:n kautta, Akseli miehistössä. Se antoi ensimmäiset valmiudet raskaan liikenteen hommiin ja kipinän ammattikuljettajaksi.
Armeijan jälkeen teimme pari vuotta kuljettajan töitä eri yrityksissä. Niiden kautta opimme, mitä ala vaatii ja mitä asiakkaat oikeasti arvostavat. Silloin tajusimme, että voisimme tehdä tätä itse – paremmin ja omalla tyylillä.
Sitten syntyi Wise Logistics Oy. Yritys, joka nojaa samaan henkeen kuin alussa: työt hoidetaan kunnolla, ollaan aina tavoitettavissa ja pidetään kiinni aikatauluista. Se asenne kulkee yhä mukana jokaisessa kuljetuksessa, jonka tänäkin päivänä ajamme.
Nykyään Wise Logistics Oy työllistää nuoren mutta kokeneen tiimin, ajaa kalustolla joka kasvaa vuosi vuodelta, ja palvelee asiakkaita niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin Suomessa. Asiakkaamme arvostavat erityisesti sitä, että olemme käytettävissä silloin, kun aikataulu on kriittinen ja toimituksen on onnistuttava ensimmäisellä kerralla.
Meille kuljetusala on ennen kaikkea luottamusta.
Rakennamme jokaisen asiakassuhteen pitkäjänteisesti, ja toimintamme pohjautuu kolmeen selkeään arvoon:
Tehtävämme on tehdä kuljetuksista asiakkaille mahdollisimman helppoja.
Kun me huolehdimme logistiikasta, asiakkaamme voivat keskittyä omaan liiketoimintaansa ilman ylimääräistä stressiä.
Haluamme olla se kumppani, johon otetaan yhteyttä ensimmäisenä, kun kuljetus pitää järjestää varmasti, nopeasti ja kustannustehokkaasti.
Asiakaspalvelu
Vastaamme mahdollisimman pian!
Kysy tarjous tai tilaa kuljetus WhatsAppissa! 🚛
Lähetä viesti!
🟢 Online
Tilaa kuljetus WhatsAppilla!